En minä aina ole niin syvällä kuin mitä saatan kertoa. Ajatukset juoksee ristiin liian nopeasti. Mä en ehdi, mä en pysy perässä. Minussa elää joku toinen. Se sanoo että pitää pyytää lupa hymyilyyn, se sanoo että on piilotettava itsensä maailmalta. Monesti mä katoan. Huudan huomiota, ja juoksen pois kun joku vastaa mun pyyntööni.
Harmaata ulkona ja mun sisällä. Vatsaan sattuu, sinne kylkien alle. Tyhjiä tunteita, ilkeästi kuivat kädet ja ikävä. Ketä vaan.
Anteeksi annan liian helposti.
Miksi mä en osaa
vihata, olla vihainen?
Kyse on kuitenkin minusta, ja seuraukset epämieluisat.
En kiitä teitä.
Mutta anteeksi olen jo antanut.
Vierastan.
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti