004

Ilta luo pitenevät varjot mun seinille ja tietokoneen valo heijastaa mun omaani. En näe sitä, se on siellä. Muiden varjoja pelkään, niiden jotka ovat läsnä. Mutta niitä joita ei aisti, ei tunne, ei näe. Tietää vain että ne ovat, tai eivät. Henkimaailman asiat ajavat mut totaaliseen hulluteen ja vainoharhaan. Kuulokkeet korville, puristan ristiä mun kaulassa ja en toivo maailmassa mitään muuta yhtä paljon sillä hetkellä kuin että nukahtaa.

Päänsärky ja väsymys pakottaa mut pian sängyn pohjalle. Miksi mä olen yksin, ei ei. Enkelipoikani et ole täällä, sun pitäisi. Koska välitön ikävä alkaa kun käsi ei kosketa enää omaani. Kestän kyllä eron, mutten yksinäisiä öitä. Patteri huokailee hiljaa mun yöttömässä yössä, ja taivas tummenee. Ikkunan väleistä, karmien alta karkaa kylmyys mun paljaaseen niskaan.

Nukahda nukahda.

Ja minä nukahdan.

Päivä oli jäätelöä, dumleja, ruisleipää, jugurttia ja kahvia. Hymyjä, naurua, väsymystä ja kahden väsyneen ihmisen harvinaisen väsynyttä läppää. Vesisadetta, sateen jälkeistä tuoksua ja kylmät kädet. Tämä päivä oli hyvä päivä, jos jättää pois päätä pakottavan ajatuksen siitä mitä söin. Minähän lihon, hitto soikoon.