samassa pisteessä kuin vuosi sitten. mikään ei ole muuttunut ja minähän toivoin sitä.
kun paleltaa
silmät on raskaat
ja sanotaan "ei kiitos" väkisin tyrkytetyille suupaloille.
tähän minä palaan kerta toisensa jälkeen ja jään seuraamaan kuinka monesti kohtalo ohjaa takaisin pisteeseen tyhjään. tyhjiöön, yksinkertaisuuteen ja ei-yhtään-mihinkään. siihen kun ei kuule eikä kiinnitä huomiota ja oma järjenjuoksu on puhdasta paniikkia.
mutta minä voin hyvin.
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti