Mun olo on vatsahappoja ja päänsärkyä. Pehmenneet hampaat ei hymyile, ne kätkee surun pois, ahdistuksen. Mä löysin viikossa mun kuukausiksi kadonneet kylkiluut, solisluutkin ja lonkkaluut. Miten pitkälle mä vien tän nyt kun se on liian helppoa. Viikon varmat kolme kiloa, en osaa varmaksi sanoa. Mutta missä mä olen kuukauden tai kahden päässä tällä tahdilla.
Mä en tiedä kuka mua lukee enää, kukaan? Kun mä oon siirtynyt toiseen blogiin omalla naamalla, enkä pitänyt kiinni tästä kovin hanakasti. Anteeksi, etten mä ole ollut.
Kyllä sinulla on lukijoita, olen varma siitä. Kielesi on niin kaunista, korun omaista, soljuvaa. Pidän siitä kovin.
VastaaPoistaEn ole aiemmin uskaltautunut kirjoittamaan sinulle mitään, olen niin ujo persoonaltani. Haluaisin kuitenkin seurata blogiasi, se on toinen niistä joita seuraan aktiivisesti. Olisi sääli, jos ei saisi lukea näin kaunista tekstiä enää. :(
Voimia, nouset vielä! ♥♥
Mä luen (sitä toistakin olisi mukava lukea).
VastaaPoistaJoskus pelkään sun puolesta, mutta ei vatsahappojen maku suussa oikeasti johda mihinkään ja kahden kuukauden päässä makaat sydänmonitorissa eikä kenelläkään ole enää kivaa
Olin liian laiska lähettämään sähköpostia, ja nyt kun kai pikkuhiljaa saan puhallettua tuulta purjeisiin ja kirjoitettuja jotain, niin tässä minä taas. Uusi Naomi.
VastaaPoista