Kun on kroonistunut tähän sairauskierteesen, ettei tiedä miltä tuntuisi elää ilman. Ja miksi se pitää vääntää rautalangasta jos sanoo, että ei ole motivaatiota eikä jaksa. Mikä siinä tekee sen vaikeastiymmärrettäväksi. Välinpitämättömyyskö vai se, vaikka kuinka kertoisin mitä ajatuksia mun pää kehittää niin siihen ei kuitenkaan pääsisi sisälle. Kohtalontoverit ehkä, muttette te jotka ette valehtele hymyjä ja katseita joista kuolema kaikenaikaa heijastuu Olen kyllästynyt ihmisiin (paitsi niihin pariin tärkeimpään) ja uuvuttaviin arkirutiineihin. Ja mun syömiskiemuroihin.
Huomenna psyka.
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti