088

Vuosi siitä on tasan kun kirjoitin surullisesta kesästä ja tippaletkusta kädessä. Vielä ei ole rikkoutunut lupaus siitä etten palaa sairaalaa, enkä anna sen mennä rikki. Ja samalla yritän olla rikkomatta itseäni.

Oireilen yhä, joinakin päivinä voimaakkaammin kuten tämän viikon päivät. Sen tuntee kun päätä särkee ja kaula on turvonnut. Ihoa en enää riko, se on varma. En oikeastaan tiedä miten puran turhautumista ja ahdistumista, tiuskin muille ja kiukustun vain. Käsittelen sen pois ja rauhoitun, hyvä näin.

Muutetaan enkelini kanssa omaan kotiin pian. Tämän kuun aikana. Rahasta tekee tiukkaa kun minä maksan meidän elämisen. Ainakin vielä toistaiseksi.

Hain opiskelemaan ja pääsinkin. Toivon, että syksyllä psyykkeeni kestää. Se kun ei ole kolmena aikasempana syksynä kestänyt, pelottaa.