031

 

Mä tahdon kirjoittaa sanoja, joita ei oikeastaan ole. Melankolia ja ikävät tunteet luo mulle lauseet, ilo vain on ja onni sen mukana. Mä en tiedä mitä mä tunnen.

Ne seuraa taas ensiviikolla sun jokaista liikettä, etkä sä voi tehdä mitään. Punnitsee silmillään solisluut ja selkärangan, mittaa sormin kapenevat ranteet. Eikä niin edes ole, ei ei.

Painottomuuteen ja tyhjyyteen, tasaisesti ohi valuvaan aikaan arjessa.

(vettä ja kahvia mustana)

Rytmitettyjä päiviä syksyn harmaassa, ja keskiyöstä aamuun pitenevät varjot.

(satoja vatsalihasliikkeitä)

Pimeä palaa, kaamosmasennus tulee takaisin.

(verinorot käsivarsilla)

Kylkiluut palaavat esiin ja hymy katoaa.

(kesä oli minulle hyvä)

Salaa toivon jatkuvan kylmyydeen palaavan luihin, ja ohut valkea iho josta rusketus pakenee pois. Verisuonet sykkii sinipunaisen sijaan jälleen kerran samettista mustaa, ja sormet on harmaat ja puutuneet.

Kun puuterilumi palaa, se on saanut minut taas.